Boardman goes New York – Lähde mukaan aistimaan vaalien tunnelmaan ja New Yorkin sykettä
Lähde yhdessä Boardmanilaisten kanssa kokemaan Yhdysvaltain vaalien tunnelmaa ja New Yorkin sykettä marraskuussa 2024.
Vuosi 2024 merkitsee Yhdysvalloille jännittävää vaalikautta, jonka myötä koko maailman tilanne on voimakkaassa murroksessa. Samaan aikaan Yhdysvaltojen talous on vahvemmalla pohjalla kuin suurin osa maailman talouksista.
Boardmanin matka osuu samalle ajankohdalle Yhdysvaltain presidentinvaalien kanssa, joten saamme seurata vaalituloksia suoraan paikan päällä matkalaisille järjestetyissä vaalivalvojaisissa.
Miksi lähteä mukaan?
- Pääsemme tutustumaan New Yorkin tarjoamiin liiketoimintamahdollisuuksiin, uusiin innovaatioihin ja tekoälyyn sekä yrityskulttuuriin, finanssin, markkinoinnin ja tapahtumateollisuuden aloilla.
- Luomme kontakteja paikallisiin yrittäjiin, sijoittajiin ja muihin liiketoiminnan ammattilaisiin sekä muihin kaupungin vaikutusvaltaisiin tahoihin.
- Koska matkamme ajoittuu Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteyteen, saamme ainutlaatuisen tilaisuuden kokea vaalien tunnelma suoraan paikan päällä ja syventää ymmärrystämme vaalien geopoliittisista vaikutuksista maailmantalouteen ja kansainväliseen liiketoimintaan.
Matkan sisältö
Toteutamme ohjelmaa osallistujien toiveet huomioiden Suomen New Yorkin Pääkonsulaatin tuella, jossa tulemme myös vierailemaan matkan aikana. Tällä hetkellä vierailut on vahvistettu seuraaviin yrityksiin:
- Google: Pääsemme tutustumaan Googlen uuteen, teknologiakeskeiseen toimistoon New Yorkissa, Lisäksi keskustelemme markkinoinnin ja mainonnan uusimmista innovaatioista ja teknologioista sekä siitä, miten geopoliittiset tapahtumat muokkaavat markkinointia.
- Smartly: Smartly on yksi maailman suurimmista SaaS-digitaalisen mainonnan alustoista, joka hallinnoi lähes 5 miljardin dollarin mainosbudjetteja yli 700 brändin kanssa ympäri maailmaa. He ovat toimineen maailman kuuluisimpien brändien kanssa. Smartlyn NYC:in vierailulla kuulemme teknologian, markkinoinnin innovaatioiden, tekoälyn vaikutuksista sekä miten rakennetaan kansainvälisiä tiimejä.
- Goldman Sachs: Yksi maailman merkittävimmistä investointipankeista, toivottaa ryhmämme lämpimästi tervetulleeksi New Yorkin pääkonttorilleen Wall Streetille. Vierailun aikana saamme tilaisuuden kuulla heidän ekonomistinsa tarjoaman syvällisen makro- ja markkinakatsauksen, joka tarjoaa arvokasta näkökulmaa talouden ja markkinoiden nykytilanteeseen.
- Kantar: maailman johtava markkinointidata- ja analytiikkayritys, esittelee BrandZ-listan maailman arvokkaimmista brändeistä. Pääsemme syventymään miten brändin arvo vaikuttaa yrityksen kaupalliseen menestykseen, mitkä ovat avaintekijät brändin kasvulle ja miksi se on niin tärkeää kansainvälistymisessä.
- Nasdaq: (National Association of Securities Dealers Automated Quotations) on New Yorkissa sijaitseva amerikkalainen pörssi. Se on kaupankäyntivolyymiltaan aktiivisin osakekaupan keskus Yhdysvalloissa ja markkina-arvoltaan toiseksi suurin pörssi, heti New Yorkin pörssin jälkeen. Matkan aikana pääsemme soittamaan kelloa ja syvennymme osakekauppoihin kokeneen analyytikon johdolla.
- Tapaus: Tapahtumatoimisto TAPAUS on palvellut kaiken kokoisia yrityksiä ja vienyt suomalaisia huippuyrityksiä maailmalle jo vuodesta 2012. Tapahtumatoimiston New Yorkin edustaja tutustuttaa meidät syvälle New Yorkin tapahtumateollisuuden maailmaan, jossa kaikki tehdään suuremmin ja äänekkäämmin.
- DoubleVerify: Pääsemme tutustumaan bränditurvallisuuteen keskittyvään DoubleVerifyn toimistoon SOHOn sydämessä! Luvassa on inspiroiva kierros, johon sisältyy mukaansatempaava esitys tai fireside chat sekä rentoa verkostoitumista cocktailien äärellä yrityksen johtotiimin jäsenten kanssa. Keskustelunaiheina mm. kansainvälisen brändin rakentaminen ja tekoälyn vaikutukset, globaali laajentuminen konkreettisella casella, kun pääsemme kuulemaan suomalaisen tekoäly-yhtiön Leikin yrityskaupasta.
- Brooklyn Investment Group: Pääsemme tutustumaan uudenlaisen tekoälyyn nojaavaan varainhallinnan alustaan, jonka ovat perustaneet Goldman Sachsilla pitkään työskennelleet Erkko Etula sekä John Nay. Vierailun aikana kuulemme, miten tekoäly vaikuttaa jo nyt rahoitusmarkkinoiden alalla sekä alan tulevaisuuden näkymistä. Kuulemme myös henkilökohtaisia kokemuksia, siitä minkälainen prosessi oli lähteä isosta pankista ja perustaa Yhdysvalloissa rahoitusalalla toimiva pieni yritys.
- Columbia University: Pääsemme vierailemaan maailman huippuyliopistoihin lukeutuvassa Columbia Universityssa ja tapaamaan arvostetun oikeustieteen professorin, Anu Bradfordin. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla suoraan alansa asiantuntijalta ajankohtaisista oikeudellisista kysymyksistä ja tutustua Columbian yliopiston uraauurtavaan tutkimukseen ja sen huippuosaajiin.
- Vaalivalvojaiset & verkostoitumisilta konsulin virka-asunnolla: Kokoonnumme Suomen Suurlähetystön pääkonsulin Jarmo Sarevan kutsumana New Yorkin ikoniselle 5th Avenuelle! Tule mukaan seuraamaan vaalien tapahtumia ja nauttimaan illasta yhdessä muiden kiinnostuneiden kanssa konsulin virka-asunnon upeassa ympäristössä. Tämä ainutlaatuinen tilaisuus tarjoaa loistavan mahdollisuuden verkostoitumiseen ja ajankohtaisten poliittisten keskustelujen käymiseen.
Ajankohta ja hinta
Matkan varsinainen ohjelmaosuus (yritysvierailut, verkostoitumistilaisuudet, seminaarit) järjestetään 4.-8.11.2024. Huom! Järjestämme kuitenkin epävirallisen yhteisillallisen osallistujien kesken sunnuntaina 3.11.2024 klo 18.00.
Ohjelmaosuuden hinta 2500 € + ALV. Osallistuja maksaa itse matka- ja majoituskulut.
Ilmoittauminen ja peruutusehdot
Matkalle on rajattu osallistujamäärä. Matkalle lähteminen ei vaadi Boardman-verkoston jäsenyyttä. Täytämme paikat ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja
Lisätietoja antaa Julia Ruotsi, julia.ruotsi@boardman.fi, 040 097 49 53