Kasvun kulttuuria edistävän Boardman2020-verkoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kokenut kasvuyrittäjä ja kansainvälistäjä Markko Vaarnas. Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin samalla yrittäjä ja Carat Finlandin asiakkuusjohtaja Johanna Lehtonen sekä myynnin ja asiantuntijoiden johtamiseen keskittynyt sarjayrittäjä Rasmus Nybergh.
Uuden hallituksen tavoitteena on inspiroida kasvuun tähtäävien yritysten johtoa ja omistajia sekä tarjota heille oppia ja tukea kasvun kiihdyttämiseen. Boardman2020-verkostossa kasvuhakuinen yrittäjä ei jää koskaan yksin: joukosta löytyy vertaistukea ja kokemusta suurista ja pienistä asioista kasvun ja kansainvälistymisen poluilla.
Vuonna 2018 Boardman2020-verkosto tarjoaa VIP-jäsenilleen osaamisen kehittämiseen ja verkostoitumiseen tähtääviä tapahtumia, kansainvälistymiseen valmistavia matkoja sekä hallitustyön kehittämiseen pureutuvaa koulutusta.
- Markko Vaarnas perusti opiskeluaikanaan yrityksen, josta kehittyi ohjelmisto- ja palveluyhtiö Global Intelligence Alliance. Hän oli yrityksestä vetovastuussa vuoteen 2014 asti, jolloin yhtiö myytiin. Nyt Vaarnas jakaa kokemuksiaan ja asiantuntemustaan 2015 perustamansa sijoitusyhtiö Takeoff Partnersn kautta, bisnesenkelinä sekä valmentajana Startup Saunassa. Boardmanin toiminnassa Markko on ollut mukana jo vuodesta 2011 asti.
- Johanna Lehtonen on kasvuyrityksen kasvatti ja sosiaalisen median verkostodynamo, joka on elänyt ja hengittänyt digitaalista maailmaa jo 18 vuotta. Johannan ajatuksiin voi tutustua tarkemmin hänen omassa blogissaan.
- Rasmus Nybergh on kehittänyt organisaatioita ja niiden johtamista lähes 20 vuotta, keskittyen erityisesti myynnin ja asiantuntijoiden johtamiseen. Nyt hän rakentaa toista kasvuyritystään Kuvenoa, joka luo ohjelmistoa organisaatioiden hallintotyön vähentämiseksi.
Hallituksen uusiutumisen yhteydessä Boardman2020-ryhmän monivuotinen puheenjohtaja Susanna Rantanen ja hallituksen jäsen Taneli Tikka luopuivat paikoistaan. Hallituksessa jatkavat Päivi Kangasmäki (varapuheenjohtaja), Tuomo Luoma, Ray Lindberg, Kimmo Koivikko ja Juha Frey. Hallituksesta vaihtuu vuosittain 1-3 jäsentä.
”Haluamme kiittää Susannaa ja Tanelia todella lämpimästi heidän panoksistaan verkoston kehittämiseksi. He ovat antaneet tälle verkostolle huomattavan paljon aikaansa ja osaamistaan: kasvavalle toiminnalle on luotu mahdollistavia rakenteita, VIP-jäsentoimintaa on kehitetty ja laajennettu, ja huippuluokan tapahtumat ovat yhdistäneet ja inspiroineet lukuisia ihmisiä”, Markko Vaarnas sanoo.
Seuraavia Boardman2020-tapahtumia ovat mm. kasvuyritysten hallitustyöhön pureutuva kaikille avoin Startups&Boards -tapahtuma 5.2., joukkorahoitukseen keskittyvä VIP-kutsutilaisuus 6.3., Singapore-ekskursio Aasian markkinoista kiinnostuneille kasvuyrittäjille 12.-17.3. sekä kaikille avoin Finance Board -tapahtuma 21.3., jossa rahoitusta etsivät yritykset ja sijoittajat pääsevät yhdessä sparraamaan kasvua parhaiten tukevia rahoitusstrategioita.
Liity Boardman2020-verkoston VIP-jäseneksi, niin pääset mukaan vain VIP-jäsenille suunnattuihin tilaisuuksiin sekä alennuksia muista Boardmanin tapahtumista, lisätietoa täältä: https://www.boardmangrow.fi/vip-toiminta/
Kiinnostuitko, jäikö kysyttävää? Ota yhteyttä Markkoon, markko@takeoffpartners.fi tai puh 040 540 3390 tai Annaan, email anna.koponen@boardman.fi tai puh. 050 362 3655!