Uskalla – ota tunteet käyttöön

Uskalla – ota tunteet käyttöön

Uskalla – ota tunteet käyttöön

Johtamisessa puhutaan yllättävän harvoin sydämestä ja miten sitä voi käyttää. Sen sijaan urheilu on täynnä harjoitteita joilla haetaan huippusuoritusta juuri sisäisen voiman avulla.

Nyt jaan oman oivalluksen johtajana siitä miten liekeissä oleminen tapahtuu toimistolla ihan kuten urheilussa. Uskaltamalla toimia ja johtaa myös sydämen kautta.

 

Voitto koko tiimille

Elämme muutoksessa. Epävarmuus on enemmän läsnä kuin ehkä koskaan aiemmin. Siihen liittyy aina tunteita. Kaikki tilanteet työelämässä eivät ole rationalisoitavissa. Harvoin työskentelemme tietoisesti tunteiden kanssa ja otamme ne käyttöön työelämässä.

Sen sijaan vaikkapa urheilussa sallimme kilpailuvietin, innostamisen ja energian huuman.

 

Onnistumisen tuntee

Hyvässä toisiinsa uskovassa tiimissä uskalletaan tuntea. Harvoin uudessa työtehtävässä menestymistä ajatellaan treenaamisena kuten vaikka tenniksessä. Lyönnin oppii ja sisäistää kun antaa aikaa ja ajatusta harjoitukselle. Hyvä valmentaja osaa ohjata pelaajaa kehittymään nopeammin huipulle ymmärtämällä pelaajan tunteet, kokemisen ja oivaltamisen.

Sama huippusuoritus työpaikalla syntyy pitkälti sydämessä. Tunnet kun onnistuminen tapahtuu. Meissä kaikissa piilee voimavaroja, jotka vaan odottavat niiden syttymistä.

 

Tärkein tehtävä johtajalle

Neurokardiologiassa sydämen ja mielen yhteyttä kuvataan metronomityyppisenä koherenssina, joka on kuin vahva nettiyhteys, jossa informaatio virtaa voimakkaasti mielen ja sydämen välillä. Se mahdollistaa urheilijalle korkean suorituskyvyn myös paineen ja stressin alaisuudessa. Voimakas hyvä tunne vie itsensä ylittämiseen ja kauden huipputulokseen.

Johtamisen yksi tärkeimmistä tehtävistä on luoda vastaavat olosuhteet, jotta onnistumisen tunteet voivat syttyä. Vaikka työtilanteiden vaatimus- ja vauhtitasoa nostetaan epämukavuusalueelle, hyvässä ilmapiirissä henkisesti vahva tiimi kykenee pääsemään uudelle tekemisen tasolle hyvin johdettuna.

Työelämässä toteuttaminen ratkaisee, ei pelkkä suunnitelma. Jotkut tiimit vaan syttyvät ja osaavat sytyttää samaa tekemisen liekkiä ympärilleen. Sen tuntee.

 

Uskallatko viedä sen työpaikallesi?

Itsensä ylittäminen on mahdollista uskaltamalla. Sytytä hyviä tunteitä työpaikalla, ja anna muidenkin syttyä. Ole kärsivällinen mutta määrätietoinen. Huomaat sen kehittyvän nopeasti. Tässä ei häviä kukaan.

Suosittelen katsomaan Benjamin Zanderin esityksen Ted.com -palvelusta. Googlaa ”ted com shining eyes”, varaa hetki aikaa ja kuuntele.