Legendan mukaan johtamiskirjallisuus on saanut alkunsa Sunzin Sodankäynnin taito kirjasta muutaman tuhannen vuoden takaa. Siksi monet tämän päivän johtamisen termit ovat sotaisia; vai onko muita selityksiä sille, miksi niin paljon puhumme voittamisesta, tappioista, strategiasta tai taktiikasta?
Nyt, saman verran vuosia myöhemmin Sunzia, puhutaan siitä kuinka johtaminen on muutoksessa: yksinkertaisesti vanhoilla opeilla ja knopeilla ei päästä eteenpäin uudessa ympäristössä.
Uusimman maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan puolustusvoimien komentaja kenraali Ari Puheloinen, joka siis on sodankäynnin ja johtamisen asiantuntija, nosti esille vahvasti kyberuhat tulevaisuuden vakavana uhkatekijänä. Suomikaan ei hänen mukaansa ole turvassa tältä maailmanlaajuiselta ilmiöltä, tietoverkkosodankäynniltä.
Nyt kun astialla on johtamisen muutos, isänmaan etu sekä nuorten suosima tietoverkko, tutummin Internet tai jopa sosiaalinen media, niin mitä ajatuksia sen tulisi herättää johtamisen kanssa työskentelevissä?
Yksi ajatus nousee minulle ylitse muiden, nimittäin osaaminen. Niin johtamisen muutos, isänmaan etu ja selviäminen verkossa vaativat rautaista osaamista. Itse näen vahvasti, että tämä osaamispaine kohdistuu erityisesti meihin nuoriin.
Siksi onkin surullisen huvittavaa seurata niitä konkreettisia tekoja, jotka seuraavat näistä elintärkeistä kriteereistä. Edelleen keskeisimmät johtajan paikat täytetään iän ja osaamisen perusteella eikä draivin ja osaamispotentiaalin perusteella – kuinka monta alle kolmikymppistä on suomalaisissa pörssiyritysten hallituksissa? Facebookin ja Googlenhan perustivat lähes eläkeikäiset eikö vaan, eivätkä mitkään nuoret idealistit?
Tai kuinka moni vielä kuikuilee uuden nokian perään, joka tekisi kaiken niin kuin Nokia teki ja nostaisi Suomen jälleen nousuun?
Surullista on myös se, että taas kutsunnoissa valitaan puolustamaan isänmaata vain ne, jotka pärjäisisivät talvisodankaltaisissa olosuhteissa ja ympäristössä. Ne muut, jotka ovat nuoruutensa viettäneet koodaamalla eikä bodaamalla, saavat jäädä syrjäytymään. Eikö heitä juuri tarvittaisi nyt?
Olisiko aika oikeasti valmistautua tieto-verkko-johtamiseen, ihan vaan varmuuden vuoksi, jos kaikki nuoret eivät sittenkään syrjäydykkään?