Kaaoksesta kasvuun digisparraus 5.11.

Kaaoksesta kasvuun digisparraus 5.11.

Kaaoksesta kasvuun -digisparraustilaisuus 1.10.2020 kokosi taas valtavan määrän kasvuyrittäjiä, johtajia ja asiantuntijoita yhteen kuulemaan ja keskustelemaan siitä, miten hallitusta voi ja kannattaa hyödyntää kasvuyrityksissä.

Webinaarisarjan kolmas tilaisuus järjestetään 5.11. klo 8.30-11.00 teemasta Kansainvälinen kasvu.

Tilaisuudessa on puhumassa Esko Mertsalmi, Unikie Oy:n toimitusjohtaja teemasta Unikien kasvutarina – Mitä tehtiin toisin? Ohjelmistokehitysyritys Unikie kasvanut huikean nopeasti tehden teknologiaa autoihin, älykkäisiin koneisiin ja tietoverkkoihin. Tälle vuodelle yhtiö tavoittelee 40 meur liikevaihtoa, josta noin kolmannes tulee vienninstä. Unikie toimii Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa.

 

Toisessa keynotepuheenvuorossa kuulemme Sampo Hietasta, suomalaisen nopeasti kasvavan MaaS Globalin perustaja ja toimitusjohtajaa teemasta Whim – Kansainvälisesti palkitun liikkumissovelluksen matka Suomesta maailmalle.

Keynotepuheenvuorojen jälkeen pääsemme syventymään yhteistyökumppaneidemme fasilitoimissa pienryhmissä konkreettisiin keinoihin, joilla yrittäjät voivat ratkoa kasvun haasteitaan. Osallistuja valitsee yhden alla olevista teemoista, johon hän haluaa osallistuja:

  • Kansainväliseen kasvuun liittyvät verotuksen haasteet ja miten niistä selvitään – sparraajana Matti Pennanen, PwC
  • Miten rakennan asiakaskokemusta kansainvälisessä kontekstissa? – sparraajana Roope Ruotsalainen, Frankly Partners Oy
  • Kokeilevan kansainvälistymisen malli – sparraajana Anssi Rusi, Smartly ja Samuli Saviala, EMU Growth Partners
  • Kasvun rahoitus – sparraajana Minna Åkerholm, Nordea
  • Ihmisten johtamisella kasvuun. Miten varmistaa osaajien löytäminen ja kehittäminen? – sparraajana Sari Salojärvi ja Roy Herold, MPS

Paneeli kokoaa pienryhmäkeskustelut yhteen, jotta parhaimmat opit ja keinot tulevat jaetuksi jokaiselle osallistujalle!

ILMOITTAUDU MUKAAN! 

Lisätietoja tilaisuuksista antaa Anette Vuorenmaa, anette.vuorenmaa@boardman.fi tai 050 412 3133.

Kasvun johtaminen & Hallituksen rooli kasvussa teemaisiin digisparrauksien tunnelmiin pääsette täältä.

 

Kenelle?
Hanke ja Kasvusparraustilaisuudet ovat maksuttomia ja kohderyhmänä ovat pk- ja kasvuyritysten omistajat ja johtoryhmän sekä hallituksen jäsenet, jotka haluavat, että yritys kasvaa ja uskovat hyötyvänsä muiden vastaavista opeista ja kokemuksista. Parhaita eväitä tilaisuus ja koko hanke tarjoaa yrityksille, joilla on jo vakiintunutta toimintaa, palkattua henkilökuntaa, tahto hakea uutta kasvua ja/tai on liiketoiminnassa erityistä skaalautuvuutta.

Hankkeessa mukana: