Voisimme kutsua sitä ajan ja strategian paradoksiksi – lyhyellä tähtäimellä tekeminen on aina helpompaa ja halvempaa, kun taas pitkällä tähtäimellä tekeminen on tärkeämpää. Ja usein panostamme edelliseen. Pitkän tähtäimen ajattelu ei kerta kaikkiaan luonnistu kovin hyvin meiltä ihmisiltä, joten olemme valmiit kerta toisensa jälkeen valitsemaan sen nopean, helpon ratkaisun, vaikka tämä ei ajaisi meidän pitkän tähtäimen intressejä.
Otetaan esimerkiksi tämä lama jota läpikäymme. On aika selvää että yritysten tulisi nyt panostaa ja pistää tähtäin tulevaan nousukauteen. Silti monet ovat jääneet kiinni ruutanastrategiaan, jossa odotetaan pohjalla eikä liikuta jollei ole ehdottoman pakko. Tähtäin on ensi viikossa tai kuussa, ja pitkän tähtäimen ajattelu saa odottaa parempia aikoja (jolloin tietenkin menee niin lujaa että ei viitsitä). Tulevaisuus vaikuttaa niin monimutkaiselta, niin abstraktilta, että on helpompaa pysyä siinä mitä juuri nyt tapahtuu. Ymmärrettävää, mutta potentiaalisesti tappavaa.
Verrataan nyt tätä johonkin muuhun, nimittäin maahanmuutto-keskusteluun. Monilla on tässä vankka mielipide, ja keskustelu on usein kiivas ja tiukkasävyinen. Silti, jos katsomme hieman tulevaisuuteen, on selvää että pitemmällä tähtäimellä katsottuna tarvitsemme paljonkin maahanmuuttoa, ja koska suomen kieltä ei ihan hetkessä omaksuta, mielummin vähän ennen kuin kriisi oikeasti iskee. Tämä tietenkin voi johtaa siihen että meillä on jonkin aikaa liikaakin työvoimaa, ja siihen että yhteiskunnan varoja tulee käytettyä jonkin verran tasaantumista odotellessa. Monien mielestä tämä on kauheaa haaskausta, kun se vähän pitemmällä tähtäimellä voi olla varsin järkevää. Hankala paikka.
Pointtina tässä on tietenkin se, että meidän pitäisi olla parempia näkemään kuinka lyhyellä tähtäimellä tyhmiltä näyttävät asiat voivat pitkällä tähtäimellä olla loistavia sijoituksia. Oikea johtaja onkin hän, joka uskaltaa tehdä sen vaikeamman ratkaisun. Sen, joka palkitsee tulevaisuudessa. Ei sitä populistista ja helppoa ratkaisua, joka toimii juuri nyt.
Ikävä kyllä, meillä on johtavassa asemassa aivan liian monta henkilöä, jotka eivät ole johtajia. Sellaisia, jotka ovat kiinnostuneempia siitä, että kukaan ei juuri nyt – tämän päivän tai viikon tähtäimellä – tule kritisoimaan valintoja.
Jos jokin on tehnyt Suomesta sen maailman parhaan maan joka se on, on se ollut vaikeiden ratkaisujen valitseminen. Helppo ratkaisu sotien aikana olisi ollut tehdä kuten Neuvostoliitto halusi, mutta näin emme tehneet. Helppo ratkaisu sotien jälkeisenä aikana olisi ollut surkuttelu ja periksi antaminen, mutta näin emme tehneet. Kautta Suomen historian olemme valinneet sen vähän vaikeamman tien, ja tämä on tehnyt meistä pienestä maastamme suuren. Kysymys nyt on, olemmeko valmiita jatkamaan tällä katajaisella tiellä vai valitsemmeko sen hieman helpomman lyhyen tähtäimen ratkaisun.
Minua viisaammat ovat todenneet, että strategia on tietää, mitä ei tee. Tässä väittämässä on paljon viisautta – siitä että pystyy tekemään valintoja, siitä että pystyy sanomaan ei, siitä että osaa rajoittaa. Mutta siinä on myös, ainakin toivon mukaan, se viisaus että tietää että ei aina tarvitse tehdä niitä yksinkertaisia, lyhyen tähtäimen ratkaisuja. Että strategian ei tulisi olla vain tämän hetken ongelmien ratkaisemista, vaan huomisen ongelmien kohtaamista. Myös silloin kuin tämä on lyhyellä tähtäimellä kivuliasta.