Susanna Rantanen Boardman2020-hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2014 alkaen

Susanna Rantanen Boardman2020-hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2014 alkaen

TIEDOTE

17.12.2013

 

Susanna Rantanen on kutsuttu Boardman 2020 -verkoston hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi vuoden 2014 alusta alkaen. Puheenjohtajan kausi on kaksivuotinen ja puheenjohtajan tehtävänä on luotsata osaamisverkoston hallituksen toimintaa suomalaisen kasvun kulttuurin ja johtajuuden edistämiseksi. Aiempi puheenjohtaja Timo Lappi jatkaa verkoston hallituksen jäsenenä ja Boardman Oy:n partnerina.

Boardman 2020 pyrkii edistämään suomalaisyrityksissä kasvun ajattelua, osaamista sekä kasvua tukevia ja edistäviä toimintamalleja. Verkosto järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia, joiden tavoitteena on juurruttaa suomalaiseen arvomaailmaan yrittämisen, kasvun ja hyvän johtamisen kulttuuria.

Heebon ja Employee Experience Agency Eminen perustanut Susanna Rantanen on 38-vuotias HR-alan ammattilainen, joka on toiminut yrittäjänä vuodesta 2010 ja Boardman 2020 -verkoston hallituksen jäsenenä vuoden 2013 alusta alkaen.

 

Aikanaan yrittäjäksi ryhdyttyäni sain Boardman 2020 -verkostolta paljon tukea ja kannustusta. Olen ylpeä voidessani jakaa omia kokemuksiani ja osaamistani eteenpäin hallituksessa. Ensi vuonna aiomme tuoda enemmän tukea myös suomalaisen yrittäjyyden kansainvälistämiselle, joka alkaa olla yhteiskunnassamme näkyvässä roolissa”, Rantanen kertoo.

 

Puheenjohtajanimityksen nykyiselle hallitukselle esitti hallituksen nykyinen puheenjohtaja, Fondia Oy:n Timo Lappi.

 

Susannassa henkilöityvät hyvien strategioiden tekemiseen tarvittava luovuus ja tinkimättömän täytäntöönpanon vaatima sisukkuus. Susanna on toiminnallaan jo osoittanut arvonsa verkostollemme, joten siirrän Boardman 2020 puheenjohtajuuden hyvillä mielin Susannalle”, Lappi perustelee.

 

Boardman 2020 -osaamisverkoston hallituksessa vaikuttavat Rantasen ja Lapin lisäksi myös Boardman Oy:n partnerit Esa Matikainen ja Jussi Lystimäki sekä Nordic Business Forumin toimitusjohtaja Hans-Peter Siefen ja Internet-yrittäjänä tutuksi tullut Taneli Tikka. 1.1.2014 puheenjohtajana aloittava Susanna Rantanen seuraa tehtävässään Timo Lappia ja hänen edeltäjiään Mika Mäkeläistä ja Jussi Lystimäkeä.

 

Lisätiedot:

Susanna Rantanen

Puh. 040 769 5501

susanna.rantanen@heebo.fi

 

Timo Lappi

Puh. 040 756 7809

timo.lappi@boardman.fi