Suomalaiset keksi saunan, ruotsalaiset myi sen

Suomalaiset keksi saunan, ruotsalaiset myi sen

Suomalaiset keksi saunan, ruotsalaiset myi sen

 

Alussa oli vain suo, kuokka ja Jussi.

Ja niin on lopussakin, joka on kohta edessä, ellei asenne muutu.

Kynttilä pidetään vakan alla. Asioista ei tehdä numeroa. Jos onni sattui kohdalle, niin sekin pitää kätkeä. Vaikka todennäköisesti se onnikin on aavan meren tuolla puolen, minne ei kuitenkaan koskaan pääse.

Ja lopuksi pitää kuolla köyhänä. Ihan niin kuin Koskelan Jussikin kuoli.

Meillä on mennyt asenteissa ohi pari sukupolvea ja maailman muutos. Maailma on nykyään globaali ja digitaalinen. Siksi maailma on paljon aikaisempaa demokraattisempi, useammilla ihmisillä on paljon enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan aikaisemmin.

Mahdollisuudet synnyttävät kilpailua ja kasvava kilpailu on tehnyt maailmasta paljon kaupallisemman. Halusimme tai emme.

Suomalaiset keksivät saunan, mutta ruotsalaiset myivät sen. Suomalaiset panostivat kuuluisimpaan innovaatioonsa ”hyvään tuotteeseen”, joka ei edelleenkään myy itse itseään. Ruotsalaiset myyntiin ja markkinointiin. Suomalaiset pitivät kynttilän vakan alla ja ihmettelivät, miksi kukaan ei tule kaivamaan sitä sieltä. Ruotsalaiset hypettivät täysillä, innostivat ihmisiä, saivat faneja ja loivat brändejä.

Pärjätäksemme globaalissa kilpailussa mekin tarvitsemme myyntiä, markkinointia, riskinottoa, etukenoa, itsevarmuutta, onnistumisia, onnistumisista riemuitsemista, palkitsemista, kannustamista jne.

Meidän pitää luoda yhteiskunta, jossa menestyminen on ihailun ja haaveilun, eikä kateuden ja närkästyksen kohde. Meidän pitää rakentaa kulttuuri, jossa yritämme nostaa heikommassa asemassa olevia ylöspäin, emmekä painaa paremmassa asemassa olevia alaspäin.

Meidän pitää taas ruveta kunnioittamaan toisiamme. Ja ennen kaikkea itseämme. Jos emme sijoita itse itseämme maailman kärkeen, ei sitä tee kukaan muukaan.

Ennen kaikkea tarvitsemme positiivista ja innostavaa asennetta! Kun innostuu niin onnistuu, kun onnistuu niin innostuu!

 

// Tuomo Luoma 

Boardman2020 Hallituksenjäsen