Minulla on yritys. Tai itse asiassa kaksikin. Toista voidaan kutsua start upiksi, koska kehitämme skaalautuvaa, kansainväliseen jakeluun tarkoitettua teknologiaa ja rahat on aina loppu. Olen se tyypillinen start up -yrityksen perustaja, jonka pilvilinnassa oma idea ja teknologia mullistaa maailman, ja jota aina välillä vedetään maan pinnalle fiksumpien ihmisten toimesta pohtimaan, mikä se mullistava tulokulma oikeastaan on. Ja kiitos siitä, mullistava tulokulma on löytynyt, mutta ei se helpolla tapahtunut, eikä ainakaan ”googlaamalla”, josta Tekes-yhteyshenkilöni meitä kiitti.
Perustin yritykseni yksin. En ole enää yksin, mutta ehkä kuitenkin edelleen ainoa, jonka sielu ja sydän on parsitu tiukasti kiinni tähän juttuun, ja joka loppupelissä kantaa riskit yksin. Mietin välillä olisiko tilanne jotain muuta, jos perustamassa olisi ollut isompi joukko? Ehkä unettomien öiden määrä olisi jakaantunut tasaisemmin useamman välille. Eteneminen olisi varmasti ollut nopeampaa, sillä resursseja olisi ollut käytettävissä enemmän. Lopputuloksesta en tiedä ja peruutuspeiliin katsominen ei sovi tyyliini. Näillä mennään kohti maailman valloitusta!
Toimiala, jota edustan, on historiallisen merkittävässä murroksessa globaalilla tasolla. Nyt räiskyy ja paukkuu kunnolla. Tässä markkinassa toimiminen on paitsi äärimmäisen herkullista murroksen tuomien mahdollisuuksien ja odotusten vuoksi, myös haastavaa ja hidasta. Haastavuus syntyy siitä, että nyt tarvitaan uutta ja aiemmin näkemätöntä. Vanhan kopioiminen ja ulostuominen uudella kuosilla ei riitä. Hitaaksi homman tekee sekä toimialan sisäiset että ulkopuoliset vaikuttimet. Ulkopuolella rahoitusta ja huomiota imevät esimerkiksi mediaseksikäs peliteollisuus, sisäpuolella tahtia on hidastanut edelläkävijöiden löytäminen asiakaskunnasta. Kiitoksen ansaitsevat kaikki, jotka ovat rakentaneet start up -yhteisöä ja tukeneet kasvuyrittämisen tukirankoja omalla työllään.
Se mistä lähdettiin, oli aikaansa edellä. Piti ottaa askel takaisin ja arvioida mihin sysäyksen saanut markkina oli menossa. Asiakastyö on ollut kullanarvoista sekä talon pystyssä pitämisessä että markkinatarpeiden konkreettisessa määrittämisessä ja asiakaskunnan haasteiden tunnistamisessa. Asiakastyö on myös paaluttanut perustaa ja rakentanut meille (alustavaa) brändiä. Yrittäminen on kuitenkin ollut kuin köyden vetoa: toisessa päässä asiakastyö, toisessa kehittämiseen keskittyminen. Tätä köyttä on vedetty edestakaisin hengissä pysymiseksi ja valinnoista on tullut toisesta koulukunnasta kehuja, toisesta ihmettelyä.
Olen mitä suurimmassa määrin kasvuyrittäjä. Alusta alkaen tavoite on ollut selkeä. Asioiden hidas eteneminen on välillä todella turhauttavaa, eikä pitkään kestänyt taantuma ole tehnyt tällä alalla yrittämistä lainkaan helpoksi. Taantuma on kitkenyt ympäriltä monta yrittäjää ja kiinnostavaa konseptia. Start up -yrittämistä palvotaan ja tähän skeneen haluavat kaikki osallisiksi. Täällä ihannoidaan hypeä ja nopeita lähtöjä, mutta toisaalta menestystarinoiden takana on useamman vuoden painolasti tuskaa, unettomia öitä ja epäonnistumisia. Yrittäminen on todella kovaa työtä ja riskinottaminen nipistää takapuolta joka käänteessä. Olen useamman kuin kerran kohdannut mukaan haluavia tyyppejä, jotka ovat hämmästelleet odotuksiani tulla jakamaan riskiä. Erään ystäväni kysymykseen, miten määrittelen yrittäjän, vastasin: ”Yrittäjiä ovat ne, jotka kantavat sataprosenttisesti riskin.” Loput ovat hengaajia, eli mukana eläjiä.
Yrittäjyys on työelämässä parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Yrittäjäksi hyppääminen ja yrittäjänä eläminen on toistaiseksi ollut sekä hemmetin pelottavaa, sydämen tykytyksiä joka käänteessä aiheuttavaa että samalla varsin innostavaa, kannustavaa, erittäin opettavaa ja niin imaisuvoimaista, että takaisin ei ole kääntymistä. Mutta köydenvetoa se on. Eteenpäin pääsemiseksi köydenvedon pitääkin jatkua. Jos tuotekehitys voittaa, katoaa fokus asiakkaista ja jos asiakastyö voittaa, katoaa fokus eteenpäin menemisestä ja markkinoiden mullistamisesta. Molempiin joukkueisiin ei kyllä olisi pahitteeksi lisämiehitys.