Luojalle kiitos, että Arvo Ylppö ja seuraavat sukupolvet rakensivat Suomeen maailmanluokan terveydenhuoltojärjestelmän. Sitä ei ole saatu kokonaan romutettua edes kohtuuttomalla säästökuurilla. Arvo Ylpön lisäksi on syytä kiittää kaikkia niitä terveydenhuollon ammattilaisia, joiden selkänahasta järjestelmän ylläpitäminen on kiskottu ja kaikkia niitä potilaita, jotka ovat saaneet toimia oman sairautensa siirtoalustana pitkin loputtomia sairaalan käytäviä ja loputtomiin funktionaalisiin paloihin pilkottua hoitoprosessia.
Kenenkään aika ei ole enää pitkään aikaan riittänyt taudin hoitamisen lisäksi ihmisen hoitamiseen. Potilaskokemus pirstoutuu ja vaikka taudit ehkä saadaan hoidettua, jää ihminen kovin vähälle. Terveydenhoidon parhaimman osaamisen ytimessä HYKSin syöpäsairaiden lasten osasto kympillä, pääsee pieni potilas kohtaamaan toistakymmentä eri lääkäriä yhden hoitojakson aikana, vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee ja kun hätä alkaa oikeasti olla omassa kädessä, joutuu päivystyshenkilökunta nostamaan omat kätensä pystyyn. Edellisten diagnoosien ja hoitotoimenpiteiden dokumentit ovat juuttuneet pariksi viikoksi saneluun ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä elinvoimaansa ja uskoaan menettävän pienen potilaan hoitamiseksi.
Nyt kaikki kuitenkin muuttuu kun hallituksen puskema kuntauudistus toteutuu? Vai muuttuuko?
Terveydenhuoltojärjestelmä muodostuu ihmisistä, toimintatavoista, työprosesseista, tietojärjestelmistä ja fyysisistä tiloista. Missä on se arvoylppö, joka kertoo millaiseen muotoon nämä järjestelmän palaset pitää asettaa, jotta terveydenhuollon vaikuttavuus nousee merkittävästi ja pärjätään samalla tai vähemmällä rahalla myös tulevaisuudessa kun yhä ikääntyvän väestön terveyttä huolletaan. Maailmalta löytyy erilaisia malleja. Lähi-Idässä vaikuttavuus on varmistettu kansallisten stereotypioiden kautta – palkataan amerikkalaiset lääkärit, eurooppalaiset erikoissairaanhoitajat ja aasialaiset perushoitajat. Malli toimii, mutta vaatii toimiakseen hyvän joukon öljylähteitä. Mikäli öljylähteitä on vain vähän, kuten Norjassa, voi mallia soveltaa palkkaamalla naapurimaista osaavaa henkilöstöä. Mikäli kansallinen kyvykkyys on jokin muu kuin öljynporaaminen, ratkaisu ei voi perustua throwing-money-at-the-problem -metodiin. Suomen tapauksessa pistäisin verorahani mieluiten likoon ennakkoluulottoman laaja-alaisen ajattelun ja olemassa olevan teknologian hyödyntämisen puolesta. Suomalaisen kansantalouden historiassa ovat suurimmat onnistumiset tupanneet syntymään juuri tällä reseptillä.
Näin blogikirjoittajan ominaisuudessa tämän reseptin kirjoittamiseen ei tarvita edes valelääkärin pätevyyttä. Itse asiassa uusi teknologiavaikutteinen terveydenhuollon ihmisenpalvelumallikin saadaan kuvattua lukitsemalla oikeat asiantuntijat viikonlopuksi sellaiseen huoneeseen, josta eivät seinäpinnat lopu kesken asiakasmatkan, ydinprosessien ja tietovirtojen kuvaamiseksi. Sitten ne ongelmat alkavatkin. Otetaan esimerkiksi vaikka Satakunnan ja Varsinaissuomen sairaanhoitopiirit. Hoitoprosesseja ja yhteistoimintaa tuetaan sadoilla erillisellä tietojärjestelmällä, joista yksikään ei ole asiakkaan näkökulmasta rakennettu. Ehkä hyvä niin, koska kun toiminta on jakaantunut kymmenille paikkakunnille ja tapahtuu tsaarinajalla rakennetuissa taloissa, saattaisi asiakasprosessi kohdata kiviseinän hyvinkin nopeasti liikkeellelähtönsä jälkeen.
Syyllisiä on turha etsi, niitä ei ole.
Tähän nykytilaan on päästy, kun ammattitaitoiset ihmiset ovat tehneet saatavilla olevaan tietoon perustuen parhaita mahdollisia päätöksiä vuosikymmenien ajan. Ainoa kysymys, jolla on merkitystä on se, että miten tämä puretaan. Vastauskin on selvä. Ei mitenkään. Teollisessa tuotannossa on laskettu, että tayloristisella funktioihin perustavalla mallilla pystytään työstämään kappaletta noin viisi prosenttia kokonaisläpimenoajasta, muun ajan kappale odottaa tai sitä siirretään paikasta toiseen. Kuulostaa pelottavasti terveydenhuollon arkitodellisuudelta. Ainoa tapa eteenpäin on lähteä rakentamaan kokonaan uutta mallia nykyisen rinnalle. Kestävyysvajeen ja väestöennusteen huomioonottaen, uuden mallin pitää pystyä tuottamaan kaksinkertainen vaikutus puolella kustannuksista. Mallin pitää mahdollistaa potilaan ja hoitohenkilökunnan kiireetön kohtaaminen ja läpinäkyvä tieto silloin kun siihen on todellinen tarve ja tuottaa läsnäoloa ja turvaa teknologian avulla silloin kun se riittää.
Onko uuden mallin rakentaminen ainoastaan toiveuni sellaisessa maailmassa, jossa nykymalli on sementoitu taloihin, järjestelmiin, virkoihin 105 jäsenisiin hallintoneuvostoihin? Ehkä, mutta siitä huolimatta toteutumassa oleva kuntauudistus antaa ennennäkemättömän mahdollisuuden tehdä jotain uutta, kun vihdoin kaikki palaset ovat liikkeessä toisensa suhteen. Kuntauudistus jää helposti vain tyhjäksi kuoreksi ja viiden vuoden irtisanomissuojiksi, ellei tarmokkaaksi uudistajaksi osoittautuneella pääministerillä ole jotain valmista tarjota satojen tietojärjestelmän ja kymmenien toimipisteen rinnalle. Uudet mallit voivat syntyä ainoastaan nykyisen järjestelmän ulkopuolelle julkisen ja yksityisen sektorin, teknologiatoimittajien ja palvelun kehittäjien ennakkoluulottomana yhteistoimintana. Tarvitaan konkreettisia tuloksia tuottavia kapeitakin pilotteja, joiden mallit ovat uskottavasti yleistettävissä ja kopioitavissa kaikkiin jäljelle jääviin kuntiin.