Kasvuyrittäjäilta – ikimuistoinen kasvumatka

Kasvuyrittäjäilta – ikimuistoinen kasvumatka

Kasvuyrittäjäilta – ikimuistoinen kasvumatka

 

Boardman Grow juhli uutta nimeään ja alkavaa kesää Musiikkitalossa 17.5. kasvuyrittäjäillan merkeissä. Paikalle oli kutsuttu yksitoista puhujaa, joille oli annettu haaste kertoa ikimuistoinen kasvumatka 20 diakuvan avulla reilussa kuudessa minuutissa – jokaisen kuvan selittämiseen annetaan 20 sekuntia aikaa.

Mieleenpainuvat ja innostavat esitykset tarjosivat niin henkilökohtaisia tarinoita yrittäjyydestä kuin vuosituhansien yli taittuvia tarinan kaaria. ”Upeita tarinoita täynnä intoa ja paloa kasvuun”, Boardmanin toimitusjohtaja Taru Lindeman sanoo. Pechaajien puheista nousi vahvasti esiin arvolataus ja vastuullisuus. Useammassa esityksessä ollut kuva maapallosta käsissämme jäi mieleen, Lindeman ja tapahtuman juontaja, yrittäjä Kimmo Koivikko tiivistävät viimeisen puhujan lopetettua.

 

Kaikilla on valtaa vaikuttaa – mihin sinä vaikutat?

Kim Väisänen, sijoittaja ja hallitusammattilainen otti lavan haltuun ensimmäisenä ja aloitti tarinansa tuhansien vuosien takaa kelaten auki teknologista kehitystä nykypäivään. Jokainen sukupolvi ajattelee, että suurimmat teknologiset muutokset ovat tapahtuneet heidän elinaikanaan. Kaksikymmentä vuotta kului, kunnes hissi oli yleisesti hyväksytty. Muista tämä, kun joku nyt tulee pitchaamaan sinulle tekoälysovelluksia tai autonomisia autoja.

Minna Vidgren, yrittäjä ja ilmastointoilija, kertoi heränneensä ilmastonmuutokseen kuullessaan luennolla New Yorkin vaipuvan veden alle 2042. Nykymenolla tuhoamme itsemme, Vidgren sanoo. Tietoisuudesta tai halusta toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ei ole kyse, vaan vaikuttavien tekojen puutteesta. Vidgren haluaa ratkaista tämän ongelman ja haastoi myös yleisön elämään ekologisemmin ja fiksummin.

Jukka Kurttila, Finlaysonin luova johtaja käytti kuusi minuuttiansa kulutusyhteiskunnan kritisoimiseen. Ihmiset opetettiin haluamaan tavaraa, joka ei lisännyt hyvinvointia. Nykyään tavaravuorien uudelleensijoittamisesta on tullut bisnestä. Kurttila kritisoi poliitikkoja aikaansaamattomuudesta ja kehotti yrityksiä toimimaan, sillä yritykset ovat enemmän hereillä kuin poliitikot ja voivat ottaa vastuuta maailmastamme. Finlaysonin suurin kilpailija onkin vastuuttomuus.

 

Jokainen rakentaa itse oman polkunsa – mikä on päämääräsi?

Petteri Poutiainen, Salesforcen maajohtaja, otti lavan haltuun ja kertoi voimaantuneensa ymmärrettyään nuorena, että kaikki on ihmisen keksimää. Se herätti vimman keksiä, mutta kaikkeen ei riitä aika. Poutiaisen salaisuus on puolen metrin sääntö: puoli metriä yksityiskohtiin on tärkeä. Kaikessa välimatka ja kuri, tehdään sitä mitä ollaan päätetty kurinalaisesti.

Juhana Vartiainen, Kokoomuksen kansanedustaja, kertoi tarinan tavallisesta suomalaisesta perheestä. Havainnollistavien piirrosten avulla hän esittää, että vain työllisyysastetta nostamalla niin vanhemmat, lapset kuin isovanhemmatkin säilyttävät elintasonsa. Suomessa tätä ei ole vielä ratkaistu ja se on Vartiaisen poliittinen bisnesidea, pelastaa Suomen julkistalous.

Henriikka Rönkkönen, bloggari ja viraaliksi menneen blogikirjoituksen jälkeen kirjailija, on saanut lehdistöltä Suomen johtavan sinkun tittelin. Hän on kirjoittanut gradunsa pornosta ja kertoo yleisölle tarinansa kautta ajatuksiaan tunteista, elämästä ja seikkaluista. Rönkkösen suorasukainen ja hauska tapa kuvata aikaa syntymän ja kuoleman välissä täydeksi kaaokseksi naurattaa yleisöä.

Ilkka Kaikuvuo, wannabe-onnistuja ja Surveypalin sekä Frameryn perustaja, kertoi henkilökohtaisen matkansa junioritelinevoimistelijasta ja pikaluistelijasta 40-vuotiaaksi yrittäjäksi, jonka seuraavan vuosikymmenen matkan tarkoitus on tehdä jotain upeaa. Ensimmäisen Frameryn puhelinkopin tarkoitus olikin saada se koko päivän puhelimessa viettävän Kaikuvuon ympärille.

Saana Tyni, toimitusjohtaja ja siistijä, kertoi oman polkunsa kultasepänliikkeen myyjästä ja imurikauppiaasta toimitusjohtajaksi. Tyni oli imurikauppias kunnes ymmärsi, etteivät asiakkaat halua ostaa laitetta vaan siivouspalvelun samaisella laitteella. Siitä lähti hänen uransa yrittäjänä ja nyt hän johtaa useaan kertaan palkittua ja kasvavaa perheyritystä.

 

Kuuntele muita, mutta älä unohda itseäsi

Ray Lindberg, sarjayrittäjä, on yrittäjän kasvuinnostuksen ilmentymä. Lindberg kertoi henkilökohtaisen yrittäjätarinansa positiivisesta 24/7 kaaoksesta ja kovasta vauhdista konkurssiin. Kaikki ei ollut hallussa, mutta tuen ja neuvojen avulla hän päätti pyyhkiä pölyt ja yrittää uudestaan. Suunta on selvä, eteenpäin ja ylöspäin. Tällä kierroksella hallitummin ja omaan hyvinvointiin keskittyen.

Joona Haatainen, tubeverkosto Trootin toimitusjohtaja, oli sähköasentaja, joka päätti tehdä jotain uutta ja perusti ensimmäisen suomalaisen tubeverkoston. Olen oppinut kuuntelemaan muita ja antamaan heille tilaa, Haatainen kertoo. Toiseksi hän korostaa yrittäjälle haastavaa ajan ottamista itseään varten. Haataiselle se oli viikon surffiloma Kanarialla. Delegoinnin hän oppi viimeistään sinä iltana, kun huomasi toimitusjohtajana teippaavansa iltamyöhään paperista onnenpyörää kokoon seuraavan päivän kuvauksia varten.

Anna Perho, sisällöntuottaja, valmentaja ja selfmade woman, nousi lavalle viimeisenä ja kertoi puhumaan vuorovaikutuksesta. 93 % viestinnästämme ei ole puhetta, vaan kehonkieltä ja äänenväriä. Kaikki kehitys tapahtuu palautteen kautta ja silti usein työpaikoilla vaietaan juuri siitä mistä pitäisi kipeimmin puhua. Hyvä tiimityö perustuu luottamukseen ja siihen, että voi konfliktoida ilman kasvojen menettämisen pelkoa.

 

[Modula id=’4′]