Jääkö kasvuyrittäjä liian yksin? Estääkö tämä nopean kasvun? Nämä kysymykset nousivat toistuvasti esille Boardman Grow -verkostossa käydyissä keskusteluissa. Päätimme kaivaa syvemmälle: lähteä tutkimaan kysymyksiä ja herättämään niistä keskustelua.
Rakensimme kysymysten ympärille kaksivuotisen hankkeen. Ensin selvitämme mitä todelliset kasvun esteet ovat, ja sen jälkeen autamme kasvuyrittäjiä hakemaan niihin ratkaisuja. Hankkeen nimeksi kiteytyi ”Kaaoksesta kasvuun”, mikä kuvaa harvinaisen osuvasti useimpien kasvuyrittäjien ja -yritysten alkutaivalta.
Nyt vuoden 2020 alkaessa olemme puolessa välissä hanketta. Kasvun haasteista käytyihin round table -keskusteluihin on osallistunut lähemmäs 300 ihmistä neljällä paikkakunnalla: Turussa, Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Yrittäjien lisäksi saimme mukaan edustavan joukon asiantuntijoita kumppaniyrityksiltämme, joita ovat PwC, Nordea, MPS, Hasan, EMU ja Varma.
Vuoden 2019 keskustelut vahvistivat, että oletuksemme kasvun ydinhaasteesta osui kohdalleen: yrittäjät ja perustajatiimit ovat liian usein liian yksin. Osaaminen ei yksinkertaisesti riitä vastaamaan kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin.
Miten ottaa seuraava askel, josta ei ole aikaisempaa kokemusta?
Kasvuyrittäjien kokemat haasteet ovat yllättävänkin samankaltaisia. Prosessien rakentaminen, isomman tiimin johtaminen, rekrytointipäätökset, järjestelmällisen myynnin ja markkinoinnin ohjaaminen, rahoitusvaihtoehtojen arviointi, kasvun ja maantieteellisen laajentumisen hallinta. Nämä haasteet esiintyivät eri muodoissa kaikilla kasvuyrityksillä.
Johtopäätöksemme on, että lisäämällä tukea yrittäjille voidaan sekä vauhdittaa yritysten kasvua että auttaa yrittäjiä huolehtimaan omasta jaksamisestaan.
Yksi selvästi alihyödynnetty resurssi on hallitus. Yrittäjän tai perustajatiimin osaamiskapeikkoja kussakin kasvuvaiheessa täydentävä hallitus tukee paitsi kasvun systemaattista rakentamista, myös yrittäjien henkilökohtaista hyvinvointia. Koostimme ajatuksemme tavoitteellisen hallitustyön aloittamisesta oppaaksi, jonka julkistimme juuri ennen vuodenvaihdetta: ellet ole vielä ehtinyt lukea opasta, tutustu siihen nyt!
Vuoden 2020 tavoite on hakea keinoja ratkoa kasvun haasteita. Luvassa on konkreettisia ratkaisumalleja tarjoavia tapahtumia, valmennuksia, sparrausta ja vertaistukea.
Tuomme kevään aikana kasvuyrittäjien, perustajatiimien ja johtoryhmien käytettäväksi verkon kautta toimivan itsearviointityökalun, jonka avulla he voivat selventää näkemystään alueista, joilla he eniten kaipaavat tukea. Lisäksi olemme käynnistäneet yhteistyön LUT-yliopiston kanssa: parhaillaan käynnistysvaiheessa olevan akateemisen tutkimuksen tavoitteena on konkretisoida miten hallitustyöllä parhaiten tuetaan kasvua.
Lue lisää Kaaoksesta kasvuun -hankkeen seuraavista askelista, pysy ajan tasalla tilaamalla itsellesi tiedot hankkeen etenemisestä, ja tule mukaan!
Vuosi 2020 on täynnä kasvupöhinää!
Rasmus Nybergh
Kasvuyrittäjä, Boardman Grown hallituksen jäsen, Kaaoksesta kasvuun -projektipäällikkö