KASVUKIPUJA-SARJA – “Pian jo kassan pohja alkoi pilkottamaan eikä rahoittajia näkynyt”

KASVUKIPUJA-SARJA – “Pian jo kassan pohja alkoi pilkottamaan eikä rahoittajia näkynyt”

Marko Heino raottaa tässä kasvukipuja-sarjan blogissa raa’an rehellisesti kokemuksiaan tuotteen lanseeramisesta kansainvälisesti, sen epäonnistumisesta sekä saaduista opeista.

Liikeidea oli lähes täydellinen. Päätimme laajentaa ja lanseerata uuden digitaalisen huipputuotteen, joka helpottaisi brändin ja markkinoinnin parissa työskenteleviä merkittävästi! Frammen perustajina olimme havainneet ongelman ja uskoimme vahvasti, että saisimme uudella tuotteellamme tämän ongelman ratkaistua. Maailmanvalloituksen alkupisteeksi valittiin Iso-Britannia maaliskuussa 2019.

Marko Heino on toinen vuonna 2011 syntyneen Frammen perustajista ja yrityksen toimitusjohtaja sekä Boardman Grown jäsen.

Kun lanseerataan, tehdään se isosti

Lanseeraus päätettiin tehdä suuren maailman tyyliin. Mukana oli Lontoon-suurlähetystö ja saimme suurlähettiläs Päivi Luostarinen pitämään avauspuheenvuoron. Lanseeraustilaisuuteen keväiseen Lontooseen saapui sankoin joukoin ihmisiä. Tällä tavoin tuote saadaan lentoon! Uskoihan siihen myös Lontoon suurlähettiläs Päivi Luostarinen!

Lanseerauksen jälkeen rahaa kului ja paljon. Koodasimme. Suunnittelimme. Palkkasimme. Oletimme. Eikö Kevin Costner sanonut että ”If you build it, they will come?”. Sijoitimme isot summat Framme-brandiin ja itse tapahtumaan.

Pian jo kassan pohja alkoi pilkottamaan eikä rahoittajia näkynyt. Liidejä ei tullut, asiakkaista puhumattakaan. Sivuillakaan ei ollut tarpeeksi kävijöitä.

Samalla ymmärsimme, että usko ja halu ratkaista ongelma oli liian kova. Meihin iski Daniel Kahnemankin Thinking Fast and Slow kirjassa mainitsema ’confirmation bias’. Tulkitsimme haastateltavien mielipiteitä niinkuin itse me niitä halusimme kuulla. Ylioptimistisesti.

Tulkitsimme haastateltavien mielipiteitä niinkuin itse me niitä halusimme kuulla. Ylioptimistisesti.

Emme olleet osanneet katsoa tilanteen realiteetteja ja homma menikin mönkään.

Jo kuusi kuukautta lanseerauksen jälkeen jouduimme tappamaan tuotteen, johon olimme niin suuresti panostaneet ja johon uskoimme vahvasti. Yrityksen sisällä käytiin todella vaikeita keskusteluja.

Koska rahakirstu oli lanseerauksen seurauksena lähes tyhjä, jouduimme myös sen ikävimmän asian eteen eli irtisanomaan henkilökuntaa sekä käymään palkanalentamiskeskusteluja. Kaikki tämä raapaisi sydäntä, mutta samalla opimme todella tästä kaikesta paljon. Päätimme olla luovuttamatta.

Uusi Framme – Build meaningfull connections

Sijoittajien sanotaan sijoittavan vasta yritykseesi, kun olet kokenut ainakin yhden konkurssin tai epäonnistuneen pilotoinnin. Tämän maailmaa mullistavan tuotteen tappaminen vain kuuden kuukauden jälkeen sai minut todella ymmärtämään sen.

Jouduimme todella avautumaan ja uskaltautumaan toisillemme yrityksessä. Raa’an rehellisten keskustelujen jälkeen saatiin aikaisesti yrityksen uusi ydin. Samalla rehellisyys sai aikaiseksi sen, että ihmiset jäivät, luopuivat palkoistaan ja eduistaan, sillä he uskoivat entistä vahvemmin visioomme.

Sijoittajien sanotaan sijoittavan vasta yritykseesi, kun olet kokenut ainakin yhden konkurssin tai epäonnistuneen pilotoinnin.

Jäljelle jääneiden kesken tuntui, että vaikka vääriä peliliikkeitä tehtäisiinkin jatkossa, niistä voitiin keskustella koko tiimin kesken. Luottamus ja ihmisten usko oli käsin kosketeltavaa ja loi entistä vahvempaa uskoa uuteen nousuun.

Lähdimme rakentamaan yritystä kaksi askelta taaempaa. Edellinen ideapankki tapettiin ja firman visiota kirkastettiin. Nappasimme takataskun opit ja loimme uutta niiden pohjalta. Ikigain ajattelutapaa mukaillen muodostimme entistä paremman yrityksen ja tuotteen, johon kaikki yrityksessä uskoivat.

Nyt olemmekin onnistuneet kehittämään Framme -brändin ympärille uuden digitaalisen palvelun nimeltä Sam and the Brand, joka on lähtenyt lentoon kansainvälisesti! Digitaalista työkalua hyödyntävät lukuisat kansainväliset ja kovaa kasvavat yritykset, kuten Red Bull, Wolt, Xiaomi, Dyson ja Supercell.

Mitä jäi käteen?

Tärkeimmät opit tästä seikkailusta ovat:
1. Usko visioon on tärkeää. Se kantaa läpi vaikeiden hetkien, jopa kun todetaan, että on pakko kääntää suuntaa. Se kantaa läpi vaikeiden hetkien, jopa kun todetaan, että on pakko kääntää suuntaa. Ideat, ratkasut ja tarjottava tuote voi matkan varrella muuttua, mutta taustalla pitää olla jotain mitä tavoitellaan. Eli se syy miksi firma alunperin perustettiin.
2. Kyky toteuttaa. Tuhansilla ihmisillä voi olla samantyyppisiä ideoita, mutta jos sitä ei saa toteutettua käytäntöön, ei idea ole minkään arvoinen.
3. Tasapainoilu vision, idean, faktojen, ja tuloksen ja realiteettien välillä. Tässä hyvä apua on omata joku ulkopuolinen taho – hallitus, Advisory Board tai muita ihmisiä, joilta saa uudenlaista perspektiiviä ja joiden kanssa voi puhua asioista oikeilla nimiä.
4. Tee kotiläksyt. Käsitys mistä asiakkaat hyötyvät ja mistä he ovat valmiita maksamaan on kaksi eri asiaa. Onko asiakkaan ongelma hyttysen vai hain purema?
5. Asiakasymmärrys. Emme kuunnelleet asiakasta emmekä testanneet tuotetta. Uskoimme vahvasti, että jos saamme tuotteen lanseerattua, liidejä ja rahaa tulee suorastaan ovista ja ikkunoista ilman, että tarvitsee laittaa tikkuakaan ristiin.
6. Kill your darlings ja tapa ne riittävän ajoissa. Luo sitten jotain ihan uutta, mutta pidä aikaisemman kerran opit vahvasti mielessä.

Blogin kirjoittajasta

Marko Heino on toinen vuonna 2011 syntyneen Frammen perustaja ja toimitusjohtaja ja Boardman Grow -jäsen. Framme Group koostuu tuotantopalvelu Frammesta, sekä brandimateriaalien hallintatyökalu Sam and the Brandistä. Markolla on 2 lasta: 1 v poika ja 5 v tyttö ja hän on asunut vuodesta 2015 Tukholmassa. Markolla on urheilu ja treenaaminen verissä.

Teksti: Marko Heino, Julia Ruotsi, Samppa Vilkuna

Haluaisitko päästä keskustelemaan muiden kasvuyrittäjien kanssa arjen haasteista pienessä sparrausryhmässä? Olemme parhaillaan starttaamassa sparrausryhmiä teemoilla kasvua asiantuntijapalveluilla, kasvua SaaS:illa ja kasvua digitalisoimalla. Osallistuminen on maksutonta eikä vaadi jäsenyyttä. Osoita kiinnostuksesi sparrausryhmiin alla olevista linkistä!

Ilmoittaudu mukaan tästä!